Taivaannaulan perinnekalenteri 2024 – Lasten ja nuorten työt

18.00 

Taivaannaulan suosittu seinäkalenteri esittelee vanhan kansan vuodenkierron. Kalenterin kuvissa esitellään tänä vuonna perinteisiä lasten ja nuorten töitä. Kalenteri alkaa perinteisen vuodenkierron mukaisesti kekristä eli marraskuun alusta 2023.

Kalenteri on nyt ennakkotilattavissa. Toimitukset alkavat lokakuussa 2023.

Tämänvuotiseen kalenteriin on ikuistettu lapsia ja nuoria, jotka osallistuvat yhteisön töihin. Kalenteri on teemallisesti jatkoa aikaisempien vuosien kalentereille, joiden kuvissa esiteltiin perinteisiä miesten ja naisten töitä. Aina ei tule ajatelleeksi, että lasten ja nuorten työpanos on ollut perinteisesti merkittävä sekä taloudellisesti että sosiaalisesti. Maatalon tärkein voimavara oli yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen, jossa lapset ja nuoret olivat tärkeä osa toimintaa.

Seinäkalenterin vakiovarustukseen kuuluu runsas tietopaketti suomalaisesta kansanuskosta ja kansanperinteestä. Ostamalla kalenterin tuet Taivaannaula ry:n toimintaa ja suomalaisen henkisen perinteen ja perinnekulttuurin säilymistä.

Varastossa

Tuotetunnus (SKU): KAL-2024 Osasto: Avainsanat tuotteelle , , , ,

Kuvaus

Tämänvuotiseen kalenteriin on ikuistettu lapsia ja nuoria, jotka osallistuvat yhteisön töihin. Kalenteri on teemallisesti jatkoa aikaisempien vuosien kalentereille, joiden kuvissa esiteltiin perinteisiä miesten ja naisten töitä. Aina ei tule ajatelleeksi, että lasten ja nuorten työpanos on ollut perinteisesti merkittävä sekä taloudellisesti että sosiaalisesti. Maatalon tärkein voimavara oli yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen, jossa lapset ja nuoret olivat tärkeä osa toimintaa.

Lapset ja nuoret auttoivat aikuisia monin tavoin. He osallistuivat maanviljelyyn ja karjanhoitoon. He auttoivat kylvössä ja sadonkorjuussa. Nuoret oppivat eläinten ruokkimisen, lypsämisen ja laiduntamisen taidot. Lapset osallistuivat myös kotitaloustöihin, kuten ruoanlaittoon, leivontaan ja saunan lämmitykseen. Perinteiset asenteet ja maailmankuva korostivat ahkeruuden ja vastuullisuuden merkitystä jo varhaisessa iässä. Lasten työnteko nähtiin osana heidän kasvuaan kohti aikuisuutta. Työn avulla he oppivat arvokkaita taitoja ja vastuuntuntoa, sekä vahvistivat yhteisöllisyyttä. Lasten ja nuorten osallistuminen auttoi helpottamaan aikuisten työtaakkaa ja varmistamaan perheen toimeentulon.

Nykyiset asenteet ja maailmankuva eroavat tietenkin huomattavasti aikaisemmasta. Modernissa yhteiskunnassa painotetaan enemmän lapsuuden suojelua, koulutusta ja vapaa-aikaa. Työllä ei enää ole samanlaista arvostusta kuin ennen, ja lasten työnteko nähdään usein haitallisena heidän kehitykselleen. Työnteon sijaan modernit yhteiskunnat panostavat koulutukseen ja kasvatukseen. Lapset ja nuoret viettävät enemmän aikaa koulussa ja harrastusten parissa. Heitä kannustetaan löytämään omat intohimonsa ja kehittämään itseään eri alueilla. Nykyisin lasten työnteon sijaan korostetaan heidän oikeuttaan leikkiin, oppimiseen ja lapsuuteen.

Vaikka nykyiset asenteet ja maailmankuva eroavat perinteisistä, on syytä varoa menemästä liiaksi toiseen ääripäähän. Lasten oikeuksia, leikkiä ja hyvinvointia tulee vaalia vahvasti, mutta samalla lapset ja nuoret voivat edelleen oppia paljon vastuullisesta työnteosta, ahkeruudesta ja omatoimisuudesta. Ikätasoinen osallistaminen yhteisten asioiden hoitamiseen tarjoaa lapselle mahdollisuuden kokea olevansa osa yhteisöä. Etenkin pienille lapsille perheen yhteisiin töihin osallistuminen on aidosti nautinnollista ja innostavaa. Jokaista nuorta taas kasvattavat työn kautta koetut onnistumiset ja vastuunkantaminen.

Laaja kokoelma kansanperinnettä

Taivaannaulan seinäkalenteri esittelee tuttuun tapaan suomalaista kansanuskoa ja kansanperinnettä myös yleisesti. Kalenteri esittelee vanhan kansan vuodenkierron, johon kuuluu pyhäpäiviä jolloin suku tai yhteisö on perinteisesti jättänyt arjen työt taakseen ja kokoontunut yhteen juhlimaan ja kunnioittamaan haltijoita ja vainajia. On puolipyhiä, joihin kuuluvat tietyt tavat, ruoat ja laulut. Lisäksi on luonnon ja perinteisten töiden merkkipäiviä, jotka jaksottavat vuodenkulkua.

Ote kalenterin sisältämästä kansanperinteestä

Jyrin päivä 23. huhtikuuta on ollut ensimmäinen karjanuloslaskupäivä maan etelä- ja itäosissa. Sanottiin että »Jyrki kantaa lehmät vaikka selässään» eli karja päästettiin jaloittelemaan pimeästä navetasta vaikka maassa olisi vielä lunta ja vedet jäässä. Päivän viettoon kuului monenlaisia tapoja, joilla karjan ja kodin onni varmistettiin tulevaksi kesäksi.

Karjan uloslasku oli odotettu ja juhlallinen tapahtuma. Kun karja laskettiin läpi karjaportista, sitä suojattiin soihduilla, pihlajanoksilla tai piilottamalla kirves tai muita rautaesineitä oven eteen. Karja voitiin myös suojata naisen väellä eli »harakoida». Tällöin lehmät tai lampaat laskettiin pihalle portin päällä seisovan emännän haarojen alitse. Eläimiä saatettiin myös suojata pedoilta erilaisilla esineillä kuten karhun kynsillä tai hampailla sekä loihtijakivillä.

Metsän ja karjan haltijoille annettiin Jyrin päivänä antimia. Etelä-Savossa syötiin ateria, josta asetettiin ennen maistamista jokaista lajia erityiselle lautaselle uhriksi. Hiiteen vietiin lahjana piiraita, voita, maitoa, munia ja lihaa. Karja voitiin kiertää palavan kynttilän kanssa, minkä jälkeen kynttilä poltettiin hiidessä. Myös yksittäisille uhripuille jätettiin lahjoja, kun karja vietiin niiden ohi. Eläimistä huolehtivat paimenet tarjosivat vuorostaan viinaryypyn jokaiselle vastaantulijalle, mikä varmisti eläinten menestymisen kesällä.

Tue Taivaannaulan toimintaa ja perinteiden säilymistä

Ostamalla kalenterin tuet Taivaannaula ry:n toimintaa ja suomalaisen henkisen perinteen ja perinnekulttuurin säilymistä!

Kalenteri sisältää

  • Kaksitoista valokuvaa perinteisistä lasten ja nuorten töistä
  • Kansanuskon ja kansanperinteen juhlat ja merkkipäivät marraskuun alusta 2023 joulukuun loppuun 2024
  • Erittäin kattavasti tietoja jokaiseen merkkipäivään liittyvästä kansanperinteestä
  • Kuunvaiheet ja tietoa niiden merkityksestä esivanhemmillemme
  • Kansalliset juhlapäivät marraskuun alusta 2023 joulukuun loppuun 2024
  • Muita aiheeseen liittyviä vuotuisia juhlapäiviä (mm. Suomenhevosen päivä)
  • Tietoa Taivaannaulan toiminnasta

Kalenteri vuosille 2023-2024

Kalenteri kattaa ajanjakson marraskuusta 2023 joulukuuhun 2024. Perinteinen vuodenkierto alkaa marraskuun kekristä ja päättyy lokakuun loppuun. Kalenterin kaksi viimeistä kuukautta (marras-joulukuu 2024) on esitetty ilman kuvaa yhdellä aukeamalla.

Lisätiedot

Paino 0.2 kg (kilogramma)